Valokuvaamisesta
Olen harrastanut valokuvausta vuodesta 2005. Ja opettanut sitä kuvataidekoulun syventävässä pajassa vuodesta 2008. Olen täysin itse oppinut harrastelija. Tosin olen työskennellyt valokuvaamoissa apulaisena vuodesta 2006. Eniten opettaminen on opettanut myös minua. Oppilaiden kanssa yhdessä tehdyt ongelmanratkaisut ja tehtävänasettelut on haastanut myös omaa osaamista.
Tämän valokuvakurssin parasta antia oli, että sain varmuuden sille että hei mä oikeasti osaan ja opetan myös asiat oppilailleni oikein. Varsinaisesti mitään uutta (neulanreikäkuvauksen ohella) ei tämän valokuvauskurssin puitteissa tullut, mutta hyvää kertausta perusasioista. En ole myöskään aiemmin ollut itse oppijan roolissa valokuvauksessa, sillä en ole koskaan käynyt mitään kursseja tai opiskellut aihetta, joten tämäkin rooli oli mielenkiintoinen kokea.
Taidekäsitykseni valokuvauksesta kaipaa hiomista. Työskentelyt valokuvaamoissa, joissa keskitytään ns. kaunokuvan tuottamiseen, on vaikuttanut paljon myös omaan taiteelliseen työskentelyyni. Keskityn liikaa kauniiden, perushyvien kuvien kuvaamiseen enkä liikoja mieti syvempiä ajatuksia teosteni taustalla. Tätä pitää nyt harjoitella ja paras harjoitus siihen on kuvata paljon lisää ja enemmän suunnitella ja pohtia asioita ja syitä kuvien takana.



Kommentit
Lähetä kommentti